Hannibal
ei meriittejä
Friisiläinen, ori
Säkäkorkeus 167cm, rautias Syntynyt 20.3.2014, Hollanti Iältään 12 vuotta, ikääntyminen satunnaista Kasvattaja tuntematon Omistaja Saga Isberg (VRL-12637) PKK1559, VH15-040-0116 Grand Prix, Alta escuela, painotuksena kouluratsastus ja historialliset lajit Asuu Hopealinnan hevoskartanolla Päiväkirja kuulumisia
Syntyi 20.3.2014 pienelle kasvattajalle Hollannissa. Nuoresta orista laitettiin myynti ilmoitus jo ennen vieroitusta, sillä varsalle yllätyksenä periytynyt rautias väri ei sopinut kasvattajan omaan käyttöön. Hannibaliksi ristitty ori lähti uuteen kotiinsa noin vuoden ikäisenä, vietettyään ensin muutaman kuukauden orilaitumella vieroituksensa jälkeen. Hannibal opetettiin vuotiaana ajolle, ja myöhemmin orilla kisattiin valjakkoajossa. Hannibalin ratsukoulutus aloitettiin kolmivuotis keväänä. Viisi vuotiaana Hannibal myytiin Saksaan, jonne sen osti valjakkoajossa kilpaileva nainen. Kuitenkin vain reilun vuoden jälkeen nainen päätyi myymään Hannibalin takaisin Hollantiin myyntitallille, sanoen vain ettei ori ollut sitä mitä hän toivoi. Myyntitallilla Hannibal oli lähinnä oloneuvoksena. Ilmeisesti sen erikoinen väri sekä veti ihmisiä puoleensa, että työnsi heitä pois. Mahdoton sanoa miksei sopivaa omistajaa löytynyt, sillä Hannibal ehti viettää myyntitallilla lähes vuoden, kunnes Hopealinnan Joonas sattui ohimennen kuulevan puhuttavan kelpo orista, josta saisi varmasti hyvän kouluratsun. Sitä kautta Hannibalin osti suomeen Saga, eikä ori Sagan sanojen mukaan tule enää kertaakaan elämänsä aikana kotia vaihtamaan. Se on nyt kotona. |
♪ ...
|
" . . . "
Tällaista hevosta ei tule vastaan ihan joka nurkan takaa; todellakin painonsa verran kultaa, ja vieläkin enemmän.
Hannibal on varma ja tasainen tyyppi, kaikin puolin siis järkevä hevonen. Siinä on tietynlaista kunnioitusta herättävää viisautta, eikä ori varmastikaan jätä kylmäksi ketään joka sen kanssa töitä tekee. Siinä missä Hani ei tee itsestään numeroa, sen maltillisuus ja tahdikkuus viehättävät ihmisiä.
Ihmisten kanssa Hani on mitä kärsivällisin. Se ohjaa ihmisiä oikeaan suuntaan määrätietoisesti, mutta lempeän kärsivällisesti. Tässä on hevonen, jota ei voi pakottaa, mutta se on aina - siis ihan aina - valmis yhteistyöhön, kunhan ihminen vain malttaa sen hetken verran pysähtyä kuuntelemaan. Hanilla on hyvä ymmärrys ihmisen omaa tilaa ajatellen, eikä se koskaan änkeä ihan ihmisen iholle. Se pitää pientä välimatkaa, mutta ihmiseen tutustuessaan on positiivisen sosiaalinen. Jos ihminen kimpaantuu ja lähtee riuhtomaan, Hani vain pysähtyy kylmänviileästi ja katsoo ihmistä sen näköisenä, että "oletko nyt tosissasi". Siinä ei muu auta kuin vain odottaa että oma tunnetila tasaantuu, jonka jälkeen Hanikin on taas valmis jatkamaan. Varsinainen terapeutti, tämä hevonen.
Ratsastaessa Hani on helposti vähän hitaan ja raskaan puoleinen, mikäli sen selässä ei ihan tiedä mitä tekee. Kiltti se on, ja siksipä Hani on myös hyvä opettamaan aloittelevampia ratsastajia kehonhallinnan ja apujen käytön saloihin. Mutta sitten kun selkään kapuaa joku, joka osaa pyytää juuri sillä oikealla tavalla, niin uskokaa kun sanon, että tämä ori on maailman upein. Siitä tulee niin kevyt, pehmeä ja vastaanottavainen, ja liikettä löytyy vaikka millä mitalla. Hannibal on upea, tulisieluinen hevonen, joka oikeasti tanssii liikkuessaan. Sitä on upea katsoa, sitten kunhan ratsastaja vain osaa sen liekin sytyttää.
Ajaessa Hannibal on myös mitä mainioin. Oikeasti, eikö tässä hevosessa ole mitään vikaa?!
Mutta ei, kärryjen edessä Hani on mutkaton ja luotettava, ennemmin vähän matalalla energialla varustettu kuin korkealla, mutta se olkoon ihan positiivinen asia. Myös maastoilusta Hani pitää, yksinkin metsään lähdetään ja kaikkea. Kuten sanottu, todellinen kultakimpale.

Varustekaappi |
Ohjeet |
© OddPixel, Varustekartano, Equestrian Pro, Rohtojuuri, Ruusupihan varustepuoti, Varusteponi, Sokka Luxuries
Saavutukset
Sukutaulu
i. Napoleon evm. fri 162cm m |
ii. Attila evm. fri 168cm m |
ie. Fenna evm. fri 166cm m |
|
e. Hannah evm. fri 164cm m |
ei. Tramac evm. fri 170cm m |
ee. Isabella evm. fri 165cm m |
JÄLKELÄISET
Syntyi
00.00.0000 00.00.0000 |
Nimi
♂ ♀ |
Emä
|
Omistaja
|
Sukuselvitys
Hani on evm sukuinen
Ensimmäinen polvi
Isä Napoleon syntyi Hollannissa, josta se myöhemmin myytiin Saksaan. Saksassa Napoleon suoritti valjakkohevosen virkaa, sekä osallistui näyttelyihin ihan kelpo arvosteluin pienehköstä koostaan huolimatta. Vaikka orin päätyö olikin vaunujen vetäminen, on se startannut myös muutaman luokan vaativissa luokissa koulukisoissa ja saanut hyväksyttyjä tuloksia. Napoleonia on käytetty suhteellisen vähän siitosorina, mutta sen on todettu periyttävän lempeää luonnetta sekä rehellistä, eteenpäinpyrkivää asennetta.
Emä Hannah on myöskin alkujaan ollut valjakkohevonen. Tamma on syntynyt Saksassa, jossa sillä on kilpailtu sekä valjakossa sekä koulussa. Hannah suomentuu sanaksi ylväys (grace), ja se kuvaa tätä upeaa, pitkäharjaista sekä sopusuhtaista tammaa äärimmäisen hyvin. Herkkä ja kuulainen Hannah on ratsuna kuvattu herkäksi ja kevyeksi. Sen selässä istuessa riittää että hiukan aktivoi yhtäkin lihastaan, ja tamma vastaa ratsastajan apuun sekunnin nopeudella.

Toinen polvi
Isänisä Attila on korkea ori, joka edustaa rodussaan raskaampaa tyyppiä, barokiksikin sitä voisi kutsua. Attila sijaitsee Hollannissa, jossa se myös aikanaan syntyi. Ori on ajolle opetettu, mutta se on ehdottomasti loistanut kouluradoilla. Raskaasta tyypistään johtuen Attilan liikkeet ovat melko keskinkertaiset, mutta muuten ori on niin näyttävä ettei sen liikkeiden vajavuus juuri vaikuta mihinkään. Sen sijaan orin liikehdinnässä on jotain äärettömän sulavaa ja pehmeää, ja sitä onkin ilo katsella esiintymässä parrasvaloissa. Attilalla on muutamia varsoja, joille se periyttää barokkimaista rakennetta sekä rohkeaa luonnetta.
Isänemä Fenna (suom. rauha) on myös Hollannissa kasvatettu. Fenna on puolestaan hyvin sporttimallinen rotunsa edustaja, niinkutsuttu "moderni friisiläinen". Fenna on kouluhevonen, joka on kilpaillut vaativissa luokissa sekä Intermediairessa asti. Epillään, että myös Fennan sukutaulusta emän puolelta on löytynyt aikaisemminkin rautias friisiläinen. Luonteeltaan melko mutkaton, joskin ajoittain vähän arka, Fenna periyttää jälkeläisilleen hyvää suorituskykyä.
Emänisä Tramac on melko dramaattinen ori. Se kun saapuu paikalle niin jokainen lähitienoolta sen kuulee. Tietynlaista veijarimaisuutta sekä ikinuoren orin puhtia täynnä oleva Tramac osaa olla haastavakin hevonen, mutta tuttujen käsissä se on todella tuonut parhaat puolensa esiin niin valjakossa kuin kouluratsastuksessa. Onpa orilla jopa muutama startti esteratsastuksessa, ja myönnettäköön, että rotua kun katsoo niin hyppytekniikka on jopa yllättävän hyvä. Tramacin tiedetään periyttävän "showhorsen" luonnetta, sekä sen astumat tammat ovat tiinehtyneet hyvin suurella onnistumisprosentilla.
Emänemä Isabella on Italiassa alunperin syntynyt, josta se myöhemmin myytiin vielä Hollantiin siitostammaksi. Kipakan luonteensa vuoksi Isabella on ajoittain ollut melko haastava hevonen omistaa, mutta sillä on hienot liikkeet sekä suorituskykyä korkeaan kouluun asti, jonka vuoksi haasteistaan huolimatta tammalla on startattu Intermediaire luokissa hyväksytysti. Muutama startti löytyy Grand Prixistä asti, mutta valitettavan onnettomuuden vuoksi tamman kilpaura jäi ja se myytiin siitokseen. Nykyisillään tammalla on jo yli kymmenen jälkeläistä, joiden perusteella voi varmuudella sanoa sen periyttävän laadukkaita varsoja.

Kilpailukalenteri
PKK
Muokkaa napsauttamalla tätä.
ei näyttelyhistoriaa
KRJ
KRJ sijoituksia 0, joista 0 voittoja ja CUP sijoituksia 0.
ei kilpailuhistoriaa
vhry
VVJ